Pyhäinmiestenpäivän manifesti


1.11.2014

hocsigno

Rahan puute on suurin yksittäinen kärsimystä aiheuttava tekijä elämässäni. Kaikki muutkin, jotka ovat kanssani tekemisissä, kärsivät siitä.

1. Rahan puutteen vaikutukset minuun

1.1 Ei voi käydä ulkona

Omatuntoni ei salli minun lähtevän oma-aloitteisesti ulos, sillä saattaisin haluta ostaa jotain. Kun en koskaan lähde oma-aloitteisesti ulos minulle jää jäljelle niin paljon rahaa etten osoittaudu rahattomaksi silloin kun joku muu kutsuu minut ulos. Haluaisin oppia dyykkaamaan, mutten tiedä hyviä dyykkauspaikkoja.

1.2 Ei voi elää terveellisesti

Tutkimusten mukaan luovuus edellyttää tilaa, jossa ihmisen ei tarvitse ajatella rahaa. Luovuus on kontribuutioni yhteiskunnalle. Voisin periaatteessa säästää rahaa harrastaakseni jotain tai syödäkseni terveellisesti. Tällöin joutuisin kuitenkin ajattelemaan rahaa usein, jolloin säästämällä tienaamani rahat olisivat luovuudelle haitallinen parasiitti. Näin ollen pääasiallinen harrastukseni ovat päihteet. Päihteiden käyttö on rentouttavaa siitä syystä ettei päihteiden käytöstä koidu kustannuksia sen jälkeen kun ne on ostettu, eivätkä ne alun perinkään ole välttämättä kalliita. En koe että minulla olisi päihdeongelmaa, sillä tutkimustyöstä johtuen minulla ei ole aikaa käyttää päihteitä kovin usein. Päihteet kuitenkin turruttavat pois sen aggression, jonka voimin tätäkin tekstiä kirjoitan. Päihteet voivat olla epäterveellisiä, mutta eipä tämänkään kokeminen varmaan terveellistä ole.

Sivunmennen sanoen, en usko että aggressiossani on mitään käsiteltävää. Aina kun saan uuden tuloksen tutkimuksissani saan vahvistusta näkemykselleni siitä että yhteiskunta, joka on ajanut minut köyhyyteen, on sortaja ja minulla on oikeus tehdä mitä hyvänsä saadakseni yhteiskunta muuttamaan toimintatapojaan, kunhan en kohtuuttomasti vaaranna omaa tutkimustani tämän tavoitteen eteen. Tutkimukseni on jokseenkin altista häiriöille, joten tämä ehto käytännössä poissulkee terrorismin. Itseilmaisua se ei poissulje ja itseilmaisu on jossakin määrin elinehto että ylipäätään pysyisin järjissäni. Jos en jatkuvasti pidä kovaa melua itsestäni ihmiset unohtavat että minun kaltaisia ihmisiä edes voi olla olemassa. Ei ole odotettavissa että siitä koituisi minulle rahallista hyötyä tai että tutkimukseni edistyisivät sitä kautta. En koskaan halunnut olla tällainen itseään korostava ihminen, joten haluan teroittaa mieleesi että tämä on silkkaa itsepuolustusta jatkuvaa hyväksikäyttöä vastaan.

1.3 Yhteiskuntaviha

Yhteiskunta on loinen joka estää minua palvelemasta kanssaihmisiäni ja kannustaa minua kuolemaan. Kun vahingoitan itseäni, kuvittelen olevani suomalainen yhteiskunta. Koska työni on poikkeuksellisen tärkeää, voin itseäni vahingoittamalla todella vahingoittaa Suomea. Haluan kuitenkin Suomen ymmärtävän ettei minussa ollut mitään vikaa, jota se ei olisi voinut helposti korjata antamalla minulle kahden tuhannen euron kuukausitulot. Minusta olisi koomista kuolla sen vuoksi ettei tämä ollut mahdollista, kun yksi vanki tai mielisairaalapotilas maksaa sata euroa päivässä ja tulee täten kohdelluksi kuin olisi minua tärkeämpi yhteiskunnalle. Näin ollen en pelkää kuolemaani vaan pitäisin hyvänä vitsinä sitä että kuolisin pian. Minusta olisi hauska pilailla typeryksen, Suomen, kustannuksella ja tehdä tämä naurunalaiseksi. Suomi kärsisi kuolemastani monin verroin enemmän kuin itse voisin kärsiä. Lukemattomat altruistit ovat jo kuolleet ilman että typerykset ovat oppineet siitä mitään. Typeryksiä täytyy satuttaa että he oppisivat asioita, sillä heitä ei motivoi uteliaisuus vaan pelko. Tämä on ymmärtäväistä alturismia. Ymmärtämätöntä altruismia on tehdä hyvää olematta tietoisia omista hyvistä teoista. Suomalaisen yhteiskunnan vahingoittaminen ja rankaiseminen on tärkeää, jos suomalainen yhteiskunta voi sitä kautta ymmärtää olevansa jo valmiiksi oman itsensä uhri ja tehdä parannuksen. Kirurgi joutuu leikkaamaan lihaa skalpellilla poistaakseen häiriön kehosta, ja samalla tavalla minä joudun nousemaan kapinaan Suomea vastaan auttaakseni Suomea.

2. Kuinka yhteiskunta kärsii huonoista valinnoistaan

Länsimainen elämäntyyli rakentuu erottamattomasti jatkuvan kasvun ideologian varaan. Toisaalta työtä ei riitä tehtäväksi. Sen vuoksi on keksittävä uusia työn muotoja. Olen avaamassa portaalia, joka auettuaan työllistäisi humanisteja. Ihmiset haluavat lukea humanistisia aineita, mutta humanisteille ei ole töitä. Voisin korjata epäkohdan: sen etteivät nämä halut ja tarpeet kohtaa. Tämän jälkeen voisimme jatkaa niiden ihanteiden kultivoimista jotka omaksuimme toisen maailmansodan jälkeen päätettyämme, ettemme halua tappaa kaikkia ihmisiä vaikka se viimeinkin olisi mahdollista keksimiemme uusien aseiden ansiosta.

3. Rahan puutteen syyt

On järjellistä kysyä miksei minulla valtavasta motivaatiostani ja kyvykkyydestäni huolimatta ole tutkintoa. Enkö kuuluisi yliopistoon?

3.1 Opiskeluani ei tarvitse ohjailla

Koska olen autonominen ja motivoitunut, kaikki opetussuunnitelmat ovat opiskelulleni vahingollisia. Vaikka tarvitsen elämääni muutakin, opiskeleminen on minulle hauskanpitoa samassa mielessä kuin juopottelu joillekin toisille. Ei ole tarpeellista että ihmisiä juotetaan valtion tukemissa laitoksissa kunnes he ovat alkoholisteja ja heidän tarvitsee olla jatkuvasti humalassa. Ihmiset tekevät sen jo itse, oli se hyvä tai huono asia. Samalla tavalla minä koen oppimisen palkitsevaksi. Näin ollen, toisin kuin ilmeisesti useimmat muut yliopisto-opiskelijat, minä en tarvitse yliopiston kaltaista väkivaltakoneistoa pakottamaan itseni voittamaan luontainen haluttomuuteni opiskella.

3.2 Yliopiston opetussuunnitelma ei sovi minulle

Yliopistossa pitää toisinaan käydä, mutta nukun silloin kun minua väsyttää, en silloin kun on yö. Yläasteen ja lukion käyminen on jo vahingoittanut minua tavattomasti, sillä en saanut nukkua. Jäin kasvuennusteestani kahdeksan senttiä jälkeen luultavasti siitä syystä että sain nuorena lähinnä viiden tai kuuden tunnin yöunia vaikka olisin halunnut nukkua yhdeksän tuntia. En tupakoinut silloin. En ymmärrä miksi suomalainen nuoriso suostuu tähän. Tutkimuksissa on osoitettu että oppimistulokset paranevat jos koulu alkaa myöhemmin. Näistä tuloksista triviaalisti tehtävää johtopäätöstä – sitä että koulujen pitäisi alkaa myöhemmin – ei ole pantu täytäntöön opettajien vastustuksen vuoksi. Tämä osoittaa että koulutus on ritualisoitu, institutionalisoitu ja taloudellisesti tuettu tapa vahingoittaa suomalaista nuorisoa syyttä suotta.

Yliopistossa pitää kerätä opintopisteitä suorittamalla toimintoja, joita kutsutaan harjoituksiksi. Harjoituksista ei ole mitään muuta hyötyä kuin se että niiden avulla oppii jonkin asian. En yleensä harjoittele sillä niin tekemällä pakottaisin luovuuttani. Kun teen jotain, minulla on jo päämäärä, joka ei ole taidon omaksuminen. En ole itsekeskeinen liero, joka haluaa keräillä taitoja huvikseen ikään kuin taitavana olemisella olisi suurikin itseisarvo. Taidot ovat välineitä jotka osoittautuvat arvokkaiksi vain sopivaan tarkoitukseen käytettyinä. Tarkoitus sanelee minulle, minkälaisia tehtäviä suoritan. Aina kun tarkoitukseni, tai päämääräni, sanelisi minulle eri tehtävät kuin yliopisto, en voisi suorittaa opintopisteitä. Tällöin ajautuisin aikaavievään ja mielipahaa aiheuttavaan konfliktiin yliopiston kanssa, mikä olisi turhaa, sillä voisin vain olla menemättä yliopistoon.

3.3 Yliopistossa ei saa tehdä tutkimusta

Suomalainen yliopisto on kansainvälistä trendiä orjallisesti seuraillen viety alennustilaan, jossa henkilön on julkaistava usein sen sijaan että keskittyisi rauhassa tutkimaan monimutkaisempaa asiaa. On itsestään selvää että tämä kehityssuunta on huono. Peter Higgsiä ei pidettäisi riittävän tuotteliaana nykyisessä akateemisessa järjestelmässä. Koska on pakko julkaista usein, julkaisut ovat rinnastettavissa satunnaiseen huuteluun joka tosin on käytetty vertaisarviointiprosessin läpi. Parissakymmenessä sivussa ei voi saavuttaa samaa syvyyttä kuin kunnon monografiassa. Mutta kun ansioluettelo on täytettävä riveillä, parikymmentä sivua on kaikki mitä tutkija enimmillään ehtii kirjoittaa. Heidän loppu aikansa kuluu byrokratiaan ja esiintymiseen – yleisesti ottaen sen vakuutteluun etteivät he ole tulleet loisimaan yhteisiä resursseja. Ilmeisesti ei ole mitään ylärajaa sille, kuinka paljon yhteisiä resursseja saa tuhlata sen varmistamiseen, ettei niitä varasteta. Mutta miksi tuhlattu resurssi olisi parempi kuin varastettu resurssi? Ainoa vastaus tähän liittyy ylpeyteen. Yliopisto on herkkähipiäinen, pilalle hemmoteltu toimintakyvytön luuseri, jolle ei ole tärkeää se että jotain saataisiin aikaiseksi, vaan se ettei kukaan nolaa häntä. Tästä syystä kaikkien suomalaisten on vihattava yliopistoa. Suomalaiset eivät ole sellaisia kuin yliopisto. Vai ovatko?

3.4 Neuropsykologiset ja psykologiset poikkeavuudet

Yllä mainittuihin syihin vedoten voidaan todeta, että riippumatta siitä mitä yliopisto haluaa tai kuvittelee saavuttavansa, sen toiminnan todelliset seuraukset ovat sille itselleen sekä minulle vahingollisia. On kuitenkin mahdollista että on olemassa myös minuun henkilökohtaisesti liittyviä mutta lahjakkuuteeni ja motivaation runsauteeni liittymättömiä tekijöitä, jotka vaikeuttavat yliopisto-opintojani. Ensinnäkin, yllä mainituista syistä johtuen saatan kokea psykoottisia oireita jos yritän opiskella. Kaikki eivät kokisi sellaisia oireita. Toiseksi, lukiosta lähtien olen joutunut tekemään kokeet yksin muista eristettynä valvojan kanssa, sillä muiden kanssa samassa huoneessa en kirjoittanut koepaperiin mitään syystä, jota en tiedä. Kolmanneksi, minulla on tarkkaavaisuushäiriö jonka vuoksi luennoitsijan seuraaminen on mahdotonta jos tämä puhuu esimerkiksi liian nopeasti, liian hitaasti, liian epätäsmällisesti tai havainnollistaa väärällä tavalla. Kaikki harjoitusten kautta opiskelu, jota voin tehdä, tapahtuu joko niin että olen kahdestaan opettajan kanssa tai niin että luokassa vallitsee poikkeuksellinen hiljaisuus ja keskittyminen, jonka olen kokenut vain kerran yläasteella eräällä valinnaisella algebran kurssilla.

4. Apurahajärjestelmän sopimattomuus

Vaikka olisin niin pätevä ja hyvässä maineessa että voisin saada apurahan, sen hakeminen olisi käsittääkseni typerää. Hyötyisin vastikkeettomasta apurahasta, sillä teen tutkimusta joka tapauksessa paitsi jos vihaan yhteiskuntaa liikaa voidakseni keskittyä tutkimukseen, tai jos olen tilapäisesti väsynyt ja tarvitsen lepoa tai huveja. Vastikkeetonta apurahaa ei tietääkseni ole olemassa lukuunottamatta taiteilijaeläkettä, jota ei myönnetä minun ikäisilleni. Sen sijaan apurahaa haettaessa täytyy etukäteen tietää, mitä tutkimusta varten apurahaa haetaan ja kuinka kauan kyseinen tutkimus kestää. Tällaista järjestelmää on mahdotonta hyväksyä.

En tiedä kuinka kauan mikään projekti, johon ryhdyn, kestää. Jos tietäisin, se ei olisi tutkimusprojekti. Tutkiminen on kokonaisvaltaista toimintaa. Muut ammattilaiset tietävät etukäteen missä ajassa ja millä resursseilla voivat suorittaa tietyn urakan, mutta minä tutkijana en tiedä sitä. Tämä ei ole ongelma, sillä olen toistuvasti osoittanut uutteruuteni ja suorituskykyni ja sitä paitsi selviäisin varsin vähäisellä rahoituksella. Käytännössä tilanteessani olevan henkilön pitäisi tietenkin huijata apurahan antajaa sillä varjolla että se on maan tapa. En osaa huijata apurahan antajaa, sillä kukaan ei ole opettanut minua huijaamaan. Mieluummin teen tutkimusta kuin opettelen huijaamaan ihmisiä, ja jos olen liian vihainen tutkiakseni niin mieluummin nostan mekkalan kuin huijaan. En tiedä miksi tämä olisi väärä valinta. Viha tekee mekkaloinnista luontevaa mutta heikentää oppimiskykyä, joten jos haluaisin opetella huijaamaan minun pitäisi tehdä se silloin kun en ole vihainen. Mutta jos en ole vihainen niin sittenhän voisin yhtä hyvin tehdä lisää tutkimusta. Lisäksi huijaamisen negatiiviset vaikutukset kumuloituvat heikentäen koko yhteiskuntamme uskottavuutta. Vihan suhteen yhteiskuntamme on sen sijaan lähes neitseellinen. Jostakin syystä yksilöiden viha koskettaa yleensä toisia yksilöitä mutta ei yhteiskuntaa. Kuuluisat koulusurmaajat ovat tästä poikkeus.

Vaikka saisin vastikkeettoman apurahan ei se ratkaisisi ongelmiani ellei se olisi myös pysyvä. Ainoastaan taiteilijaeläke, jonka saaminen on kuulemma erittäin vaikeaa ja minun ikäiselleni mahdotonta, olisi pysyvä. Jos saisin tilapäisen apurahan se käsittääkseni ulosmitattaisiin työkyvyttömyyseläkkeestäni. Pahimmassa tapauksessa minut lisäksi todettaisiin työkykyiseksi siitä syystä että olen saanut apurahan. Tällöin menettäisin nykyisenkin elintasoni apurahan päätyttyä ja joutuisin vahingoittamaan itseäni mukautumalla yhteiskunnan tavallisiin toimintatapoihin kunnes vahinkoa olisi kertynyt niin paljon että olisin taas työkyvytön. Näinhän työkyvyttömyyteni alun perinkin syntyi.

5. Vastuuvapaus ja lopetus

En takaa että kuolen tämän vuoksi enkä myöskään tätä kirjoittamalla pyri kutsumaan takaajia. En ilmaisisi näitä asioita jos olisin onnellinen mutta en ole, sillä ympärilläni oleva yhteiskunta on niin viallinen että se tuntuu vieraalta. Erityisen vieraannuttavaa on se ettei muille ihmisille ole vieläkään itsestään selvää miksen ole yliopistossa tai saanut apurahaa. Tämä on saanut minut kokemaan että rakkauden kohteet poislukien erilaisuus on perin juurin vastenmielistä ja toivoisin vain että kaikki olisivat samanlaisia kuin minä, paitsi jos eroavaisuuksien pohjalta voidaan tehdä kaikkia hyödyttävä työnjako.

Jos hyväksymme erilaisuuden muissakin kuin edellä mainituissa rakkauden ja työnjaon asiayhteyksissä, tarkoittaa se sitä että uskottelemme olevamme samanlaisia vaikka emme ole, ja aina kun tätä uskomusta uhataan reagoimme huijaamalla lisää. Lopulta jostakin tulee ihmisiä, jotka pitivät kiinni tosiasioista, ja tappavat meidät kaikki jolloin olemme saaneet ansiomme mukaan — olimme näet niin epärehellisiä että kun kirjoitimme papereihin että meillä on oikeus elää, sekään ei ollut totta. Se oli yhtä löyhässä yhteydessä totuuteen kuin ansioluettelon pituus on yhteydessä saavutuksiin.

Trick or treat.

 
 
 
  • Kojootti huusi: "Oi Hirviö, hengittäkäämme toisemme!" Hirviön suuret silmät näkivät ruohon heiluvan siinä, missä Kojootti oli, ja se sanoi: "Voi sinä Kojootti, hengitä sinä ensin. Niele sinä minut ensin." Joten Kojootti yritti. Kaikin voimin ja äänekkäästi hän veti henkeä, mutta suuri Hirviö vain huojui ja heilui. Sitten Kojootti sanoi: "Nyt hengitä sinä minut. Olet jo niellyt kaikki ihmiset, joten sinun pitäisi niellä myös minut, jotten olisi yksinäinen."