Hieman ahdistaa tämä elämä. Voin ehkä läpäistä Turingin testin joskus muutaman vuoden päästä kehittämälläni tekoälyllä. Mutta mitä sitten? Todellisuus tuntuu vieraalta. Jos tapaan kuolemansairaan ihmisen, hän saattaa olla sitä mieltä että olen hyvä ihminen. Mutta meitä yhdistää epävarma tulevaisuus. Ja minua riivaa dilemma: jos teen pelkästään töitä, tulen hulluksi. En edes tiedä kuinka kauan tämän tekoälyn kehittämiseen tulee kulumaan. Jos taas huvittelen, minua alkaa ennen pitkää vaivata huono omatunto siitä etten tee tulevaisuuteni eteen niin paljon kuin voisin. Vaikka tekoälyprojekti onnistuisi, en silti tiedä mitä merkitystä sillä on minulle. En halua työskennellä siksi että olisin pikkumainen, ylpeä ja minulla olisi pätemisen tarvetta. Ja siksi en nytkään koodaa vaan kirjoitan tätä. Jos nyt koodaisin, voisin tehdä sen vain sillä tavalla että olen torjunut omat tunteeni.
 
Omien heikkouksien kohtaaminen on vastenmielistä. Ymmärsin että on riskaabelia vain drop-outata ja ryhtyä kehittelemään omaa juttua. Ymmärsin että on kiinni paitsi tuurista, myös sisusta että onnistunko siinä. Mutta vaikka onnistuisin ei se välttämättä tekisi minua onnelliseksi. Ei se välttämättä takaisi että taloustilanteeni muuttuisi sellaiseksi ettei perustarpeiden tyydyttäminen olisi hieman vaikeaa. Ja se pistää miettimään että minkä takia tätä sitten ollenkaan teen. Ollakseni hyvä, altruistinen? Hmm... no niin no. Jos se on totta niin ei siinäkään ole mitään henkilökohtaista. Ei muutakaan mielekästä tekemistä ollut tarjolla minulle. Sellaisia ihmisiä kutsutaan hyviksi jotka eivät saaneet sitä hyvää, jonka olisivat ansainneet. Näin ollen edes hyvänä oleminen ei välttämättä tunnu saavutukselta. Kaiken maailman Mika Waltarit ja Nikola Teslat ovat tupanneet kuolinvuoteellaan antamaan ymmärtää, että oikeastaan tämä homma oli aika perseestä. Olisi kiva ettei tarvitsisi olla sellainen kuin he, eikä myöskään joku itsemurhaan päätyvä rock-legenda tai henkirikoksen uhriksi joutunut kansalaisoikeusaktivisti. Suurin saavutus, johon voisin kuvitella pystyväni, olisi se että osoittaisin toimineeni kuten normaali ihminen olisi tilanteessani toiminut. Mutta miten sen voisi osoittaa muuten kuin vaikuttamalla normaalilta?
 
Entä miten sitten voisi vaikuttaa normaalilta? Yliopistoissa on ihmisiä, jotka vaikuttavat hengenheimolaisiltani, mutta se mitä he tekevät eroaa pienellä ja rasittavan oleellisella tavalla siitä mitä itse teen. Kun sinne mennään niin se on menoa sitten. Ei sieltä noin vain palata siihen että loisi jotakin uutta. En minä voi sinne mennä ennen kuin olen joko luovuttanut tekoälyn suhteen tai saanut riittävän hyvän version valmiiksi. Kumpikaan noista ei ole totta nyt.
 
Ymmärrän että jotkut pitävät minua epävakaana. Ehkä olen ollutkin sitä siksi että olen torjunut tunteitani kunnes en ole enää pystynyt siihen. En ole halunnut kohdata sitä että tässä on jollakin tavalla kyse eloonjäämistaistelusta. Olen kompensoinut eloonjäämistaisteluun liittyvää ahdistusta omaksumalla elämänkatsomuksen, jossa elämällä ja kuolemalla ei ole mitään merkitystä. Mutta tämä estää minua olemasta normaali. Normaalit ihmiset eivät ajattele näin. Jos alan ajatella kuten normaali ihminen niin sitten pitäisi alkaa ajatella että oikeastaan tämä minun tilanteeni on jo kymmenen vuotta ollut ihan vitun paha siinä mielessä että selviytyminen on edellyttänyt suorituksia, joita normaalit ihmiset eivät pidä mahdollisina. Satuin kuitenkin selviämään sisun avulla. Voisiko tästä kaikesta tehdä jotenkin vähemmän pahaa?
 
Näillä näkymin minun ei tarvitse enää koskaan luoda mitään oikeasti uutta ajatusta. Vaikka saisin tekoälyn valmiiksi, voisin tutkia I Chingiä tai Ifaa, mihin menisi luultavasti vuosia. Olen kehittänyt menetelmän jonka avulla niitä voidaan tutkia ja onnistumistodennäköisyys vaikuttaa paremmalta kuin koskaan ennen, joten kannattaa yrittää. Sen vuoksi alan hieman kyllästyä käyttäytymään kuin toimintani olisi kovin mullistavaa. Kuka tahansa, joka osaisi käyttää tätä menetelmää, osaisi tutkia näitä asioita. Tietääkseni kukaan muu kuin minä ei tosin vieläkään osaa.
 
Mutta jos et jaksa tällaista lätinää vaan sen sijaan haluat kierroksen kauhukabinetissa, niin täältä pesee!